• På svenska
  • In English
  • Auf Deutsch

Jaa sivu

Etusivu›Suomeksi›Tietoa Sonkajärvestä›Sonkajärven kylät›Mansikkavirta›Mansikkavirran historiaa

MATKUSJOKI - MANSIKKAVIRTA

Matkusjoen jokivarren asutus on paljon varhempaa kuin asiakirjat kertovat, sillä se on Saimaan vesistöjen pohjoisimpia haaroja ja tätä on käytetty matkareittinä pohjoiseen matkustettaessa. Vähäisiä maakannaksia ylittämällä on päästy Oulunjärven vesistöön.

Maanjaottelukirjoissa Matkusjoki mainitaan vuonna 1627. Vuoden 1561 maakirjassa mainittu Raudanvesi, Sonkakoski, Laurlampi, Pentan luhta, Vinkuan niska; nämä kaikki ovat Matkusjoen tai Matkusjokeen liittyviä nimiä.

Patarin historiaa

Patarin talo sijaitsee Matkusjoen itärannalla Mansikkavirran kohdalla. Pihasta aukeaa näkymä etelän suuntaan Matkusjoen sillalle ja pohjoiseen joen yli Viljakalle.

Patarissa on asunut 1800-luvun loppupuolelta lähtien Rutakon Rönkköjä. Jafet Rönkkö ja hänen vaimonsa Anna os. Tuovinen muuttivat  Patariin Sonkajärven kirkonkylältä, Rutakolta, 1890-luvulla. Rönkköjen perintötilan Rutakko 10:n maista lohkaistun tilan nimeksi tuli Mansikkaniemi. Lapsia Patariin muuttaneella  Annalla ja Jafetilla oli  Peter (Pekka), Adolfiina, Jafet (Jahvetti),  Lyydia ja Joel (Juuveli).Pitkään eivät Jafet ja Anna ehtineet yhdessä tilaansa viljellä. Jafet kuoli vuonna 1901 ja Anna joutui lähtemään lapsineen lapsuudenkotiinsa Tuovilaan. Tuolloin ei nainen voinut hallita tilaa miehensä kuoleman jälkeen. Patari jäi  lampuodin viljeltäväksi. Vasta sitten, kun Jahvetti oli täysi-ikäinen palattiin takaisin Patariin.

Jafetin ja Annan aikana Patarin maat ulottuivat Suolahdesta nykyisen Hujasen talon kohdalta Haapaniemeen  Heiden ja Mönttisen talojen seutuville. Maata Mansikkaniemen tilalla oli 205 ha. Jokivarressa oli ilmeisesti ollut kaskiviljelyä ja kaskiahoja oli paljon – vuoden 1900 maarekisterin mukaan varsinaista metsämaata oli 66 ha, viljeltyä maata  35 ha ja viljelykelpoista maata peräti 104 ha. Mansikkaniemen tilaa koskevassa vaihtokirjassa  asuinpaikaksi määritellään mökki nimeltään Patarin niemi, joten jonkinlainen asumus, ehkä kesäkartano, paikalla on ollut perheen muuttaessa sinne. Jafetin ja Annan alkuvuosien urakka oli kuitenkin  talon ja muiden tarpeellisten rakennusten rakentaminen. Patarin pihassa olevan eloaitan hirsissä on vuosiluku 1896.

1900-luvun alkuvuosina Patarista lohkaistiin Suolahden tila Adolfiina-tyttärelle  ja hänen miehelleen Matti Ryhäselle. Lyydia myi perintöosansa Jahvetille ja Juuvelille. Hän  meni naimisiin ja  muutti  miehensä tilalle Piekkälään. Pekka puolestaan sai äitinsä osan tilasta  ja rakensi Pyöreenjoen pohjoispuolelle Haapaniemen tilan, jonka hän myi 1920-luvun lopulla  Sonkajärven kunnalle.  Jafet ja Joel jatkoivat Patarin viljelemistä. Jahvetti meni naimisiin Tyyne Kärkkäisen kanssa 1920-luvun alkuvuosina ja Juuveli Maria (Maikki) Mykkäsen kanssa saman vuosikymmenen loppupuolella. Juuvelin ja Jahvetin äiti Anna kuoli vuonna 1928. Patarissa oli paljon väkeä 1930-ja 1940-luvuilla. Jahvetille ja Tyynelle syntyi seitsemän lasta, joista kaksi kuoli pienenä. Juuvelilla ja  Maikille oli samaten seitsemän lasta.  Monet veljesten lapsista ovat on lähes samanikäisiä. Lapset leikkivät ja osallistuivat talon töihin usein serkkupareina.

Jahvetti ja Juuveli viljelivät tilaa yhdessä  aina  vuoteen 1949, jolloin veljekset jakoivat Patarin. Joel rakensi oman talon, Kotiharjun, joen rantaan muutama sata metriä ylävirtaan. Patariin jäivät tyttärien Annin, Ainin ja Eevan avioiduttua Jahvetti ja Tyyne poikiensa Pentin ja Leon kanssa. 1960-luvun taitteessa rakennettiin uusi navetta ja uusi asuinrakennus. Pentti muutti Etelä-Suomeen. Tyyne kuoli vuonna 1967 ja Jahvetti 1975. Leo jäi pitämään tilaa.  Leo oli perheetön ja  hänen kuolemansa jälkeen suurin osa tilan maista myytiin. Nykyisin Pataria asuu Jahvetin ja Tyynen vanhimman tyttären Annin tytär Maria Hartikainen.
 
Elämää Patarissa

Patari  keskeisen sijaintinsa vuoksi  toimi vuosikymmenet monenlaisena kokoontumispaikkana. Matkusjoen lainakirjastoa, joka perustettiin vuonna 1914, pidettiin Patarissa. Kirjasto toimi sotavuosiin asti. Tosin sen käyttö oli  vähentynyt jo 1930-luvulla, kun Mansikkavirran koulu sai oman lainakirjaston. Juuvelin tekemän kirjakaapin laudat ja joitakin lainakirjaston kirjoja on vielä jäljellä Patarissa. Kuvannee Mansikkavirtaa vankkana maatalouskylänä se, että  harvoja säilyneitä kirjoja  ovat ”Maahengen ja kotitalouden  kirja” sekä ”Lyhyt lypsykarjan hoito-oppi”.

 Mansikkavirran koulun veistotunnit pidettiin vanhan koulun aikaan  Patarin tuvassa. Kerrotaan yhden puutyön opettajan istuneen tuntien aikana kiikkustuolissa taloon tilattua Nyyrikkiä lukien ja oppilaiden opastuksen jääneen usein talon miesväen huoleksi. Toinen opettaja puolestaan saattoi pienessä maistissa antaa oppilaille ohjeita, joiden mukaan tehtyä työtä seuraavalla kerralla suureen ääneen ihmetteli. Veistonopettajien leväperäisistä työtavoista tuskin kerrottiin koulun varsinaiselle opettajalle, Hanna Kämäräiselle, joka oli tunnetusti ankara kurinpitäjä.

Patarin kohdalla oli yksi joen ylityspaikkoja. Joen toiselta puolen tultiin Patarin rantaan ja  talosta pyydettiin usein soutamaan matkalaisia  toiselle puolen. Matkusjoen silta rakennettiin vasta  1950-60 lukujen vaihteessa. 

Oman värinsä talon elämään toivat Matkusjoen uitot. Ensimmäiset puutavarayhtiöiden miehet tulivat jo kevättalvella valmistelemaan uittoa. Patari-puron suuhun kasattiin talven aikana puutavaralaanit, joihin puuta ajettiin talviteitä pitkin hevosilla  Harvanmäen-Petäyksen suunnasta. Uittomiehille myytiin talosta evääksi maitoa, leipää ja lihaa. Aamuisin eteisen penkillä oli pitkä rivi eväspulloja, joihin Tyyne käsi vakaana kaatoi maitoa suoraan isosta ämpäristä.

Muistan Tyynen ja  Jahvetin  tasavina, vakaina ihmisinä.  Juuveli ja Maikki ovat molemmat jääneet mieleeni edellisiä vilkaampina ja leikkisimpinä. Jafet oli vankkumaton osuustoimintamies,  Sonkajärven osuusmeijerin perustajajäseniä ja osuuskaupan uskollinen asiakas. Tyynen tilaamat tavarat jäivät kaupungista tuomatta, jos  niitä ei löytynyt osuuskaupasta. Tiedetään  Jahvetin kuitenkin asioineen oman kylän kaupassa - ainakin lastenlasten karkkivelkoja maksamassa.

Hevoset oli Jahvetin harrastus. Vielä vanhoilla päivillään hän lähti mielellään  raveihin Vieremälle. Hevonen hänellä oli loppuun asti. Kuuroutumisensa jälkeen  Jahvetti taisi olla hevosineen melkoinen riski liikenteessä. Hevosen hakeminen haasta sekin oli joskus hupaisa toimitus. Jahvetti töpötteli leipäpala  kädessä ympäri hakaa ja huhuili Sulkaa. Hevonen käveli aikansa Jahvetin perässä ja kyllästyttyään odottamaan makupalaa  näykkäsi isäntäänsä olkapäästä.

Viljakan Revot

Viljakkana tunnetun tilan, Kilpisaari No 9, ostivat Repojen suvulle alun perin talolliset David Taavetinpoika Repo ja hänen setänsä Michel Repo Repolan tilalta No 14, Vänninmäestä. Myyjinä olivat Komissionimaanmittari Gustaf Adolf Zidenin leski Regina, hänen poikansa pormestari Henrik Gustaf Ziden, sekä alaikäisen tyttären Sofia Zidenin puolesta kapteeni W. Sahlsten. Kauppakirja on päivätty 12.8.1816 ja se koski Ritoniemen tilan kahta ulkopalstaa No 1 ja 9 Kilpisaaren kylässä. Ulkopalstoja kutsuttiin Viljakansaran ulkopalstoiksi, vaikkakin virallinen nimi oli Käkiniemi.

Ritoniemen kantatilan Sofia Ziden myi täysi-ikäiseksi tultuaan Adam ja Lars Koroalaiselle vuonna 1851. Korolaiset riitelivät useaan otteeseen David ja Michel Revon, sekä heidän jälkeläistensä kanssa tilan omistuksesta, mutta tuloksetta. Myös Sofia Ziden yritti vielä vuonna 1859 saada kauppaa kumotuksi vedoten siihen, että hän on ollut kauppaa tehtäessä ala-ikäinen, eikä ole voinut valvoa etujaan. Kuitenkin hän itse oli hyväksynyt tilakaupan täysi-ikäiseksi tultuaan 7.8.1851.

Viljakan palstasta, No 9, oli Michel Repo myynyt osansa 3.2.1827 talollinen August Pesoselle. Pesonen myi saman tilan 18.6.1827 David Revolle, josta tuli näin koko tilan omistaja.

Vuonna 1861 myi David Repo vaimonsa Brita Stinan suostumuksella perintötilaosansa Repolan tilasta No 14 Vänninmäessä ja tilan No 9 Kilpisaaren kylässä, sekä kaiken irtaimen omaisuuden pojilleen Paavo ja Elias Revolle. Kolmannen pojan, Johanin perintöosuuden tilasta No 9 myivät hänen leskensä Juliana Lyyra ja heidän lapsensa Paavo Revolle 19.9.1884. Elias myi omistamansa osuuden Paavolle 10.1.1883.

Nyt oli näiden useiden kauppojen jälkeen Kilpisaari No 9, Käkiniemen perintötila, kutsumanimeltään Viljakka, Paavo Revon ja hänen vaimonsa Kaisan omistuksessa kokonaan ja he muuttivat sinne asumaan vuoden 1880 paikkeilla.

Asuinpaikalla on ollut vanha pirtti, jossa he aluksi asuivat, ennen kuin rakensivat uuden päärakennuksen. Uudessa talossa oli suuri tupa, porstua, keittiö, maitohuone ja kolme kamaria. Vielä pystyssä olevan (nykyisin varastona) rakennuksen kuistissa on vuosiluku 1884 ja se viitannee rakennusvuoteen.

Vasta 8.5.1908, lähes sata vuotta kauppakirjan tekemisestä, Viljakansarka lohkaistiin kantatilasta erilleen, kun omistusoikeuskiista saatiin viimein ratkaistuksi Repojen eduksi vuonna 1903. Tilan koko oli silloin 0,5905 osaa koko Ritoniemen perintötilasta ja siinä oli viljeltyä maata 38,35 ha, viljelykelpoista maata 89,78 ha, varsinaista metsämaata 133,50 ha ja 12,34 ha joutomaata.

Tilan omistivat silloin talollinen Paavo Revon leski Kaisa ja heidän viisi poikaansa; Juho, Taavetti, Eerik, Pekka ja Paavo.

Pojista Eerik muutti perheen perustettuaan vuonna 1902 omaan taloon Käkiniemelle, josta koko palstakin oli saanut virallisen nimensä. Eerikin talo rakennettiin vanhan pirtin hirsistä.

V. 1909 Pekka myi osuutensa Viljakasta veljelleen Juholle.

Juho, Taavetti ja Paavo jakoivat kartanon keskenään kolmeen osaan 20.10.1909. Viljakan tilalle jäi Juho, Taavetti muutti Alapihaan ja Paavo Kattilavirran tilalle. Lapsettomaksi jäänyt Paavo myi tilansa Patavirran Risto Ryhäselle ja myöhemmin sodan jälkeen tilalle muutti Suojärveltä tullut karjalainen Lahden perhe, joiden kesäasuntona Kattilaviran talo nykyään on. Muut Viljakan kylän talot ovat edelleen Repojen asuttamia kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa.