HARVANJÄRVEN KUNNOSTUS-HANKE 2009 – 2011
Yleistä
Harvanjärven lähivaluma-alueen asukkaat esittivät syksyllä 2005 Pohjois-Savon ympäristökeskukselle ja Sonkajärven kunnan viranomaisille huolensa järven tilasta. Harvanjärven virkistyskäyttöarvo on laskenut rehevöitymisen ja runsaan sinileväkukinnon vuoksi. Rehevöityminen ilmenee syvänteiden hapettomuutena.
Alustavassa kunnostussuunnitelmassa ”Harvanjärven fosforitaseet vuodelle 06 ja kunnostuksen pääpiirteet” on arvioitu järven vedenlaatua, kuormitusta ja ainetaseita, sedimentin laatua, järven kasvillisuutta ja valuma-alueen ominaisuuksia ja kalastoa.
Tavoitteet
Kunnostuksen tavoitteena on parantaa veden laatua, kalakantaa, virkistyskäyttömahdollisuutta ja maisemallista arvoa.
Sisäiseen kuormitukseen vaikutetaan kalakannan koon ja rakenteen sekä kahden pääsyvänteen hapetuksen avulla.
Ulkoisen kuormituksen alentamiseen vaikutetaan maa- ja metsätalouteen kohdistuvin ympäristötoimenpitein sekä kiinteistökohtaisilla ja usean kiinteistön yhteisillä jätevesien käsittelyjärjestelmien suunnittelulla.
Toimenpiteet vuosina 2009 – 2011
Toteutussuunnitelma on laadittu 18.5.2009. Hankkeeseen on valittu osa-aikainen hankevetäjä 15.6.2009.
Vedenpinnan korkeusvaihteluita ja veden näkösyvyyttä seurataan kyläläisten toimesta.
Tehokalastusta suoritetaan vuosina 2009 - 2011. Saalistavoite on 16 – 18 tonnia vuosittain. Tehokalastus toteutetaan kyläläisten, Rutakon osakaskunnan ja Sonkajärven kalastusalueen suorittamana rysäpyyntinä jota täydennetään ostopalveluina toteutettavin syysnuottauksin. Kalakannan seuranta toteutetaan verkkokoekalastuksella vuonna 2009.
Kalakannan rakenteen vahvistamiseksi ja hoitokalastuksen vaikuttavuuden lisäämiseksi Harvanjärvellä suoritetaan petokalaistutuksia syksyisin vuosina 2009 - 2011.
Hapetus/ilmastusta järveen tehdään Kellolahden syvänteeseen, hankkimalla hapetin vuonna 2009.
Järven valuma-alueen osalle tehdään maa- ja metsätalouteen kohdistuvia ympäristötoimenpiteiden suunnitelmia vuonna 2009. Metsäkeskus selvittää mahdollisuutta luonnonhoito-hankkeen perustamiseen vesistökuormituksen vähentämiseksi. Maatalouden viljelytoimenpiteitä tarkastellaan ja laaditaan tiloille kehittämissuunnitelma. Maatalouden ympäristötoimenpiteiden seuranta toteutetaan vuonna 2011.
Hankkeeseen tehdään haja-asutusalueen jätevesihuollon yleistarkastelu ja kehittämissuunnitelma vuoden 2009 lopussa, jonka perusteella laaditaan alueelle tarvittavat jätevesienkäsittelysuunnitelmat vuonna 2010.
Harvanjärven ympäristön yleissuunnitelman ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesisuunnitelmien laatimisen aikaa on jatkettu vuoden 2011 loppuun saakka. Kunnostushankkeen aikana tilatut jätevesisuunnitelmat maksavat kiinnteistönomistajille 30% suunnitelman hinnasta. Rakennusinsinööri Seppo Kainulainen aloittaa jätevesisuunnitelmiin kuuluvat mittaus- ja maastokäynnit keväällä 2011, heti kun lumitilanne sen sallii.
Kiinteistökohtaiset jätevesien käsittelysuunnitelmat laaditaan mittaus- ja maastotöiden perusteella vuoden 2011 loppuun mennessä. Katso liitetiedosto. Lisätietoja antaa Kaija Juutinen, puh. 0400 946 380.
Hankkeen linjaus-, ohjaus- ja seurantaryhmän kokoonpano:
Sonkajärven kunta
Ylä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä
Sonkajärven kalastusalue
Rutakon osakaskunta
Harva-Petäys - kyläyhdistys
Pohjois-Savon ympäristökeskus
Pohjois-Savon TE-Keskus, kalatalousosasto
Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistys ry
Pohjois-Savon Metsäkeskus
Ylä-Savon vesistöt kuntoon -hanke