• På svenska
  • In English
  • Auf Deutsch
EtusivuSuomeksiTietoa SonkajärvestäSonkajärven kylätOinasjärviKyläyhdistys

Oinasjärventien kyläyhdistys

Vuonna 1982 perustettu Oinasjärventien kyläyhdistys on virkeä ja elinvoimainen, eteenpäin suuntaava kylä, jonka toiminta on ollut koko ajan aktiivista ja perustajajäsenistä on vielä monta henkilöä johtokunnassa.

Oinasjärventien kyläyhdistyksellä on valaistu latu, jonka yhteydessä on kaikkien hiihtäjien ja retkeilijöiden käytettävissä oleva Mustanjoen kota sekä leikkikenttä Mustanjoella, joiden kunnostus ja valvonta kuuluvat toimintaan.

 Leikkikenttä.JPG

Mustanjoen leikkikenttä

Valaistu latu

Oinasjärvellä on kahden kilometrin pituinen, latukoneella hoidettu valaistu latu hiihtäjien käytettävissä. Kesällä latupohjalla on pururata lenkkeilyä varten.

Nurmijoki

Sijaitsee Pohjois-Savossa, Sonkajärven pitäjässä. Joki saa alkunsa Jyrkän koskesta ja päättyy Koirakoskeen. Kokonaisuudessaan 25 km pitkä koskireitti koostuu yhdeksästä koskesta ja joistakin välissä olevista järvistä. Joen istukaslajeina ovat harjus sekä taimen. Luontaisia saalislajeja ovat harjus, taimen, hauki sekä ahven. Sallittuja kalastusmenetelmiä joessa ovat perhokalastus sekä heittokalastus. Palveluvarustukseen kuuluvat laavu (2), tulipaikka (4) sekä kota (1). Tarkempaa tietoa kalastusluvista yms.

Rakennukset

Kota.jpg 

Mustanjoen kota. Aina avoinna...kaikkien käytettävissä.

Kota sijaitsee Sonkajärven kirkonkylältä päin tultaessa Mustanjoen suoran päässä vasemmalla. Kota ja puuvarasto on rakennettu 2003, wc on rakennettu vuonna 2004. Kodan kautta kulkee kirkonkylältä tuleva latukoneella ajettu latu, joka kiertää lenkin Kuljun rinteen alta. Latu on osa maaliskuussa hiihdettävää Elekko-hiihto latua. Lisäksi Kodan kautta kulkee nimensä mukainen Kota-latulenkki.

 

Oinaspirtti.JPG 

Oinaspirtti. Kyläyhdistyksellä on mahdollisuus käyttää Oinasjärven Jahtimiesten majaa kokous- ja juhlapaikkana.

Kaislaleikkuri

Kyläyhdistys on ostanut kaislaleikkurin alueen vesistöjen ruohikoiden leikkaamista varten. Alueen vesistöjen kunnostusta varten leikkuri on saatavilla korvauksetta.

Kylän alueen ulkopuolisille leikkuria vuokrataan 50 euroa/vrk. Koneen käyttö neuvotaan. Lisätietoja antavat Raimo Komulainen, p. 0440 809 111 tai Sulo Eronen, p. 0500 272 000.

Kyläyhdistyksen johtokunta

Yhteystiedot:

Puheenjohtaja

Raimo Komulainen

0440 809 111

raimo.j.kom@gmail.com

Varapuheenjohtaja

Sulo Eronen

0500 272 000

eronensulo@gmail.com

Sihteeri

Eija Kainulainen

040861 7834
eija.kainulainen10@gmail.com

Jäsen

Kai Raatikainen

050 467 0741

Jäsen

 

Airi Huttunen

050 490 0050

airi.huttunen@gmail.com

Jäsen

Elina Koistinen

050 543 6544

Jäsen

Asko Komulainen

040 579 5499

Jäsen

Arto Korhonen

0500 182 299

arto.korhonen60@hotmail.com

 

 

Varajäsenet:

Varajäsenet: Taisto Hyttinen (044 548 4340), Lauri Koistinen (0440 992 234), Heino Oikarinen (0500 281 379) ja  Anna Raatikainen (045 671 2111).