Honkamäki-Viidankangas tuulivoimapuiston osayleiskaava
Kaavatyön käynnistäminen
Sonkajärven kunnanhallitus päätti 24.10.2022 § 198 käynnistää Honkamäki-Viidankankaan tuulivoimaa koskevan osayleiskaavan laatimisen Pohjan Voima Oy:n kaavoitusaloitteen mukaisesti. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavoitussopimuksen 14.11.2022 § 43. Osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisena yleiskaavana, jolloin yleiskaavaa voidaan käyttää suoraan rakennusluvan perusteena.
Pohjan Voima Oy suunnittelee enimmillään 28 tuulivoimalan suuruista tuulivoimapuistoa noin 10 kilometrin etäisyydelle Kainuun maakunnan rajasta. Lähin taajama on Sukeva, joka sijaitsee hankealueen luoteispuolella noin neljän kilometrin etäisyydellä. Voimaloiden enimmäiskorkeus on 295 metriä ja yksikköteho enintään 14 MW. Tuulivoimalat on tarkoitus yhdistää kantaverkkoon ilmajohtoyhteydellä Iisalmen eteläpuolelle rakennettavalle Fingridin uudelle sähköasemalle.
Tuulivoimapuiston toteuttaminen edellyttää YVA-lain mukaista ympäristövaikutusten arviointia ja maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen osayleiskaavan laatimista. Tässä hankkeessa kaavoitus ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) toteutetaan samanaikaisesti omina menettelyinään. Pohjois-Savon ELY-keskus toimii YVA-menettelyssä YVA-lain tarkoittamana yhteysviranomaisena.
Kaavaluonnos
Honkamäki-Viidankankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos oli julkisesti nähtävillä 5.6.-6.8.2024 välisenä aikana. Kaavaluonnosvaiheeseen oli valmisteltu kaksi vaihtoehtoista kaavaluonnoskarttaa VE1 (31 tuulivoimalaa) ja VE2 (23 tuulivoimalaa).
Kaavaluonnosta sekä ympäristövaikutusten arviointiselostusta esiteltiin yleisötilaisuudessa Sukevan kyläkeskuksella 18.6.2024.
Kaavaluonnoksesta saatiin 14 lausuntoa ja 22 mielipidettä.
Kaavaehdotus
Honkamäki-Viidankankaan kaavaehdotus oli nähtävillä 19.2. – 21.3.2025 välisen ajan. Ehdotusvaiheen yleisötilaisuus pidettiin 13.3.2025 Sukevan kyläkeskuksella.
Kaavaehdotuksesta annettiin 11 lausuntoa ja jätettiin 40 muistutusta
Ympäristövaikutusten arviointi (YVA)
Ympäristövaikutusten arviointiselostus sekä Pohjois-Savon ELY-keskuksen antama perusteltu päätelmä löytyvät ympäristöhallinnon verkkosivuilta osoitteesta: www.ymparisto.fi/honkamakiviidankangastuulivoimaYVA
Hyväksyminen
Sonkajärven kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 26.5.2025 § 37 Honkamäki-Viidankankaan tuulivoimaosayleiskaavan. Hyväksymispäätös, muutoksenhakuohje sekä hyväksytty osayleiskaava liiteaineistoineen löytyy tämän sivun liitetiedostoista.
Uudelleenkäsittely
Sonkajärven kunnanvaltuuston 26.5.2025 § 37 tekemästä Honkamäki-Viidankankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä jätettiin neljä valitusta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.
Kunnanhallitus totesi Itä-Suomen hallinto-oikeudelle 8.9.2025 § 235 antamassaan lausunnossa, että valituksessa esitetty kaavoitustoimikunnan jäsen on osallistunut esteellisenä (intressijäävi) kaavoitustoimikunnan kokoukseen 20.5.2024 § 11. Kunnanhallituksen esityksestä kunnanvaltuusto päätti 15.9.2025 § 71 korjata Honkamäki-Viidankankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan hyväksymistä koskevaan valtuuston päätökseen 26.5.2025 § 37 liittyvän esteellisyydestä johtuvan menettelyvirheen. Kunnanvaltuusto yksimielisesti päätti hallintolain 50 §:n nojalla itseoikaisuna poistaa päätöksensä 26.5.2025 § 37 ja palauttaa Honkamäki-Viidankankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan uudelleen käsiteltäväksi.
2. kaavaehdotus
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 3.11.2025 § 288 asettaa 2. kaavaehdotuksen AKL 65 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.
Kaavaehdotus 2 perustuu täysin 26.5.2025 hyväksyttyyn kaavaehdotukseen, eikä kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ole tehty muutoksia.
Kaavaehdotus 2 pidetään nähtävillä 19.11.-19.12.2025 (MRA 19§). Aineistoon voi tutustua Sonkajärven kunnantalolla (Lepokankaantie 2, Sonkajärvi), Sukevan asiointipisteessä (Kallentie 2, Sukeva), Iisalmen kaupungintalolla (Pohjolankatu 14, Iisalmi), Vieremän kunnanvirastossa (Myllyjärventie 1, Vieremä), Kajaanin kaupungintalolla (Pohjolankatu 13, Kajaani), Sotkamon kunnanvirastossa (Markkinatie 1, Sotkamo). Aineisto löytyy tämän sivun liitetiedostoista.
Kaavaehdotuksesta järjestetään yleisötilaisuus keskiviikkona 10.12.2025 klo 17 Sukevan kyläkeskuksessa (Matarantie 11). Yleisötilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä (Teams). Etälinkki tilaisuuteen löytyy tältä sivulta ennen tilaisuuden alkua.
Osayleiskaavaehdotusta koskevat kirjalliset muistutukset tulee jättää viimeistään 19.12.2025 mennessä ensisijaisesti sähköpostilla (sonkajarvi@sonkajarvi.fi) tai postitse (Sonkajärven kunta, Lepokankaantie 2, 74300 Sonkajärvi).
Lisätietoja antavat:
Kaavoituksesta vastaava: Sonkajärven kunta
Ville Kamaja, tekninen johtaja, 040 675 0042, ville.kamaja(at)sonkajarvi.fi
Kauko Korolainen, rakennustarkastaja, 0400 172 743, kauko.korolainen(at)sonkajarvi.fi
Kaavakonsultti: Sweco Finland Oy
Sanukka Lehtiö, 050 316 1277, sanukka.lehtio(at)sweco.fi
YVA-menettelyn yhteysviranomainen: Pohjois-Savon ELY-keskus
YVA-konsultti: Maija Nykänen, 0295 026 223, maija.nykanen(at)ely-keskus.fi
Hankkeesta vastaava: Pohjan Voima Oy
Tomi Mäkipelto, 050 370 4092, tomi.makipelto(at)pohjanvoima.fi
Liitetiedostot:
Honkamäki-Viidankankaan tuulivoimaosayleiskaavan kaavaehdotus 2
Honkamäki-Viidankankaan tuulivoimaosayleiskaava, kaavaselostus
Liite 1 Osallistumis-ja arviointisuunnitelma
Liite 4 Arkeologinen inventointi 2023
Liite 4b Arkeologinen lisäinventointi 2025
Liite 5 Meluselvitys 23.4.2025
Liite 6 Natura-arvioinnin tarveharkinta Vahtisuo 2024
Liite 7a Kasvillisuus-ja luontotyyppiselvitys 2024
Liite 7b Lintujen kevätmuuttoselvitys 2023
Liite 7c Lintujen syysmuuttoselvitys 2023
Liite 7d Muuttolintujen törmäysmallinnus 2023
Liite 7e Pesimälinnustoselvitys 2023
Liite 7e Pesimälinnustoselvitys 2023 (vain viranomaiskäyttöön)
Liite 7g Viitasammakkoselvitys
Liite 7i Lepakkoselvitys passiividetektoreilla 2023
Liite 7j Suurpetoselvitys 2024 susireviiripäivitys
Liite 7k Nisäkkäiden lumijälkilaskennat 2023
Liite 8 Laatimisvaiheen kuuleminen, vastine
Liite 9 Viranomaisneuvottelun muistio 24.3.2023
Liite 10 YVA-menettelyn perusteltu päätelmä 3.10.2024
Liite 11 ehdotusvaiheen kuuleminen, vastine
Kunnanhallituksen päätös 3.11.2025 § 288
Kuulutus, Honkamäki-Viidankankaan tuulivoimaosayleiskaavan 2.kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen
Linkki hanketoimijan sivuille: