Palvelu

Esiopetus

Kunnan järjestämä lakisääteinen esiopetus on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisille lapsille vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista. 1.8.2015 alkaen esiopetus on pakollista. Esiopetus on maksutonta mutta sen lisäksi tarvittava päivähoito maksullista. Esiopetusta annetaan 700 tuntia vuodessa koulujen toiminta-aikana.

Esiopetuksen tavoitteena on itseensä luottava, tasapainoinen ja yhteistyökykyinen oppija turvallisessa ja oikeudenmukaisessa ympäristössä.

Esiopetus on tarkoitettu kaikille kuluvana vuonna kuusi vuotta täyttäville. Esiopetukseen ilmoittaudutaan päivähoitohakemuksella.

Esiopetusta järjestetään Sonkajärven yhtenäiskoululla ja Sukevan koululla.

Toimintaohje

Esiopetukseen haetaan päivähoitohakemuksella joko sähköisesti tai tulostettavalla lomakkeella.

Maksullisuuden tiedot

Palvelu on ilmainen.

Palvelun tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Perusopetuslaki

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628