Sukevan koulu

Luokka | Opettaja |
1–2 lk. | Katja Tossavainen |
3–4 lk. | Asta Partanen |
5–6 lk. | Niina Sirviö-Ollikainen |
Koulunkäynninohjaajat sekä aamu- ja iltapäiväkerhon ohjaajat: Merja Huttunen.
Keittäjänä Heli Mäklin.
Opettajat tavoittaa varmimmin välitunnin aikana tai Wilman välityksellä.
Välitunnit:
08.00–08.15, 09.00–09.15, 10.00–10.15 (vain 3–4. luokka), 10.15–10.30 (vain 1–2. luokka); 11.00-11.15 (vain 5-6. luokka) 11.15-11.30 ja 12.15–12.30.
Linkit
Jokainen koulupäivä on tärkeä
Koulun henkilöstön tehtävänä on tukea tasapuolisesti jokaista oppilasta kasvussa ja kehityksessä kohti hyvää aikuisuutta. Oppilaita tuetaan yhteisöllisesti ja yksilöllisesti opiskelumotivaation saavuttamiseen ja ylläpitämiseen. Luvattomia poissaoloja pyritään ehkäisemään varhaisella tuella ja tiiviillä yhteistyöllä oppilaan ja huoltajien kanssa. Sujuva yhteistyö kodin ja koulun välillä myös näissä asioissa on parasta poissaolojen ennaltaehkäisevää toimintaa.
Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänellä ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnettyä vapautusta (Perusopetuslaki 35§). Huoltajalla on lainmukainen velvollisuus varmistaa, että huollettavan oppivelvollisuus tulee suoritettua. Opetuksen järjestäjän on seurattava perusopetukseen osallistuvan oppilaan poissaoloja ja ilmoitettava poissaoloista huoltajalle (Perusopetuslaki 26§).
Sonkajärven kunnan perusopetuksessa on käytössä Perusopetuksen läsnäolomalli ja sen käytön tueksi tehty Koululäsnäolo perusopetuksessa -käsikirja. Materiaalit on kehitetty osana Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Sitouttava kouluyhteisötyö -hanketta. Hankkeen tavoitteena on ennaltaehkäistä poissaoloja ja niiden negatiivisia vaikutuksia sekä tukea oppilaiden kouluun kiinnittymistä.
Vinkkejä huoltajalle
- Säilytä keskusteluyhteys lapsesi kanssa kaikissa tilanteissa.
- Tavallinen arki tukee koulunkäyntiä. Pidä kiinni arkirytmistä ja rutiineista, vaikkei lapsi menisikään kouluun.
- Pyydä apua mahdollisimman pian, mikäli lapsesi koulutilanne herättää huolta. Poissaolot lisääntyvät usein vähitellen. Mitä enemmän lapsi on poissa koulusta, sitä vaikeampaa kouluun takaisin meneminen on. Pysy päättäväisenä: vaadi lapseltasi koulunkäyntiä.
- Tunnista kotiin jäämiseen kannustavia tekijöitä ja pyri vähentämään niitä. Saako lapsi esimerkiksi jäädä kotiin nukkumaan tai pelaamaan koulupäivän ajaksi?
- Vaikka aamulla olisi vaikeaa, on parempi mennä kouluun myöhässä, kuin jäädä kokonaan pois koulusta.
- Vaikeiden tunteiden ja tilanteiden välttely voi lisätä pelkoa ja ahdistusta. Vanhempi voi omalla toiminnallaan vahvistaa lapsen uskoa itseensä sekä kykyä kohdata hankaliakin tunteita ja tilanteita.
- Älä kuittaa Wilmaan hyväksytyksi sellaisia poissaoloja, joiden todellista syytä et tiedä. Kuittaa poissaolot ainoastaan todellisen syyn mukaisesti.
Lisätietoa aiheesta
- Läsnäolon tukeminen koulussa: PowerPoint-esitys (squarespace.com)
- Pieni opas koulunkäynnin tueksi: Kouluakaymattomatoppilaat_opas.pdf (tuuve.fi)
- HUS Lastenpsykiatrian sometyöryhmän postaussarja kouluakäymättömyyteen liittyen: Kouluakäymättömyys postaussarja.pdf (dropbox.com)
+ Lisätietoa Sonkajärven kunnan perusopetuksen läsnäolomallista saa oman koulun rehtorilta.
Sirviö-Ollikainen Niina
Sukevan koulukeittiö
040 675 0032
Sukevan koulun aamu- ja iltapäivätoiminta
Koulun yhteydessä toimii aamu- ja iltapäiväkerho, joka on tarkoitettu 1. - 2. luokan oppilaille. Ohjaajina toimivat koulunkäynninohjaajat.
Päivittäinen toiminta-aika on klo 7.00-17.00.
Iltapäiväkerhon yleisenä tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä sekä luoda pohja hyvälle kasvulle.
Sukevan iltapäiväkerhon toimintaa ohjaavia arvoja ovat turvallisuus, yhteisöllisyys ja erilaisuuden hyväksyminen.
Lukuvuoden 2022-2023 toiminta alkaa aamupäivä- ja iltapäivätoiminnan osalta keskiviikkona 10.8. Mikäli lauantaina on koulua esim. lukukausien lopussa, toimintaa ei järjestetä.
Oppilashuoltoon kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Oppilashuollolla edistetään oppilaiden tasapainoista kasvua ja kehitystä, edistetään välittämisen ja myönteisen vuorovaikutuksen kulttuuria kouluyhteisössä sekä varmistetaan kaikille tasavertainen oppimisen mahdollisuus. Oppilashuollon avulla pyritään ehkäisemään ja tunnistamaan oppimisen esteitä, oppimisvaikeuksia sekä muita ongelmia riittävän ajoissa sekä puuttumaan niihin. Tavoitteena on luoda turvallinen ja terve oppimis- ja työympäristö, suojata mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä sekä edistää työyhteisön hyvinvointia.
Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville, ja sitä toteutetaan yhteistyössä kotien kanssa. Oppilashuoltotyötä voidaan koordinoida ja kehittää moniammatillisessa oppilashuoltoryhmässä. Silloin noudatetaan eri ammattiryhmiä koskevia sekä muita tietojensaantia ja salassapitoa koskevia säädöksiä.
Koulukuraattori
Koulukuraattori tarjoaa keskusteluapua kaikenlaisissa oppilaan koulunkäyntiin ja vapaa-aikaan liittyvissä kysymyksissä. Koulukuraattori tukee ja auttaa oppilasta selviytymään mahdollisimman hyvin elämän eri tilanteissa sekä tukee huoltajia ja opettajia heidän kasvatustehtävässään.
Koulukuraattori on tavattavissa koulukeskuksella pääsääntöisesti parillisina viikkoina tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 8-15. Parittomilla viikoilla hän on tavattavissa tiistaisin ja keskiviikkoisin.
Kouluterveydenhuolto
Kouluterveydenhuollon tavoitteena on koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun ja kehityksen tukeminen yhteistyössä oppilaiden, oppilashuollon muun henkilöstön, opettajien ja huoltajien kanssa. Kouluterveydenhuollon ydintoimintoja ovat määräajoin koko ikäluokalle toistuvat terveystapaamiset ja -tarkastukset, terveysneuvonta ja tautien ehkäisy sekä varhainen toteaminen. Keskeisenä tavoitteena on koululaisten terveyden edistäminen. Henkilöstöön kuuluvat kouluterveydenhoitajat, lääkäri, suun terveydenhuollon henkilöstö, fysioterapeutti. Siirtyminen lastenneuvolasta kouluterveydenhuoltoon käy saumattomasti.
Koulupsykologi
Koulupsykologi kartoittaa mm. oppimisvaikeuksia sekä erilaisia mielialaan, käyttäytymiseen ja keskittymiseen liittyviä asioita.
Sonkajärven koulupsykologi on koulukeskuksella aina maanantaisin.
Yhteydenotot opettajien, kuraattorin tai terveydenhoitajan kautta tai suoraan psykologille.
Sitouttava kouluyhteisötyö -hanke (klikkaa linkkiä)
Sonkajärven yhtenäiskoulun ja lukion oppilas- ja opiskeluhuoltosuunnitelma 2022
Kainulainen Tuula
Aho Maarit
Marttila Eetu
Koulupsykologi
Kouluhammaslääkäri
Perusopetuksen sisällöt ja tavoitteet on kirjattu Opetushallituksen vahvistamaan valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin. Tätä täydentävät kuntakohtaiset opetussuunnitelmat.
Seudullinen esiopetuksen opetussuunnitelma
Kouluruokailun järjestämisessä huomioidaan tapakasvatuksen, terveyskasvatuksen ja ravitsemuskasvatuksen tavoitteet. Ruokailutilanteissa kiinnitetään huomiota hyvään käyttäytymiseen ja toisten huomioimiseen, asiallisiin ruokailutapoihin, siisteyteen ja ruoan arvostamiseen. Oppilaita ohjataan totuttautumaan erilaisiin ruokiin ja makuihin sekä ymmärtämään riittävän ravinnonsaannin merkitys.
Terveys- ja ravitsemuskasvatuksen tavoitteena on säännöllinen ruokailu. Kouluruoka täyttää 1/3 oppilaan päivittäisestä ravinnon tarpeesta. Ruokailussa harjoitellaan päivittäin hyviä tapoja.
Lukuvuosi 2023-2024
Syyslukukausi10.8. - 22.12.2023
Vapaapäiviä:
Itsenäisyyspäivä 6.12.2023
Syysloma 16.-22.10.2023 viikko 42
Joululoma 23.12.2023 - 7.1.2024
Kevätlukukausi 8.1. - 1.6.2023
Vapaapäiviä:
Talviloma 4.3.-10.3.2024 viikko 10
Pääsiäinen 29.3.-1.4.2024
Vappu 1.5.2024
Helatorstai 9.5.2024