Palvelu

Ilmoitus ruokamyrkytysepäilystä

Elintarvikealan toimijan on ilmoitettava ruokamyrkytyksestä kunnan asioista vastaavalle elintarvikevalvontaviranomaiselle välittömästi, kun hän

  • on saanut tiedon käsittelemänsä elintarvikkeen aiheuttamasta ruokamyrkytyksestä
  • epäilee käsittelemänsä elintarvikkeen voivan aiheuttaa ruokamyrkytyksen.

Elintarvikkeen käsittely tarkoittaa sen tuottamista, jalostamista, myymistä, tarjoamista tai välittämistä.

Ruokamyrkytyksen aiheuttajaksi epäiltyä elintarviketta ei saa hävittää, vaan se on säilytettävä tutkimuksia varten.

Myös juomaveden aiheuttamista ruokamyrkytyksistä tai epäilyistä tulee ilmoittaa kunnan asioista vastaavalle elintarvikevalvontaviranomaiselle.

Ehdot ja kriteerit

Päävastuu ruokamyrkytyksen tai sen epäilyn ilmoittamisesta on sillä toimijalla, jonka käsittelemästä elintarvikkeesta on kysymys tai jonka tiloissa juomavesi on tarjoiltu. Ilmoituksen voi kuitenkin tehdä kuka tahansa.

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Toimintaohje

Ota ensi tilassa ottaa yhteys Ylä-Savon ympäristöterveystarkastajaan. Epäiltyä ruokaa ei saa hävittää eikä tarjota enää asiakkaille, vaan se on toimitettava terveysvalvonnan kautta tutkittavaksi laboratorioon. Viranomaisten ottamat näytteet ruokamyrkytysepäilyssä ovat toiminnanharjoittajalle maksuttomia.

Ilmoita ruokamyrkytyksestä tai sen epäilystä välittömästi kunnan asioista vastaavalle elintarvikevalvontaviranomaiselle. Voit tehdä ilmoituksen ilppa-ilmoituspalvelussa.

Kerro ilmoituksessa ainakin

  • mitä elintarviketta ruokamyrkytys tai epäily koskee
  • minkä toimijan alaista elintarviketta ruokamyrkytys tai epäily koskee
  • mistä päättelet, että kyseessä on ruokamyrkytys tai epäily.

Jos kyseistä elintarviketta on vielä jäljellä, säilytä se asianmukaisesti. Näin sitä voidaan tutkia ruokamyrkytyksen syyn selvittämiseksi.

Maksullisuuden tiedot

Palvelu on ilmainen.

Palvelun tausta ja lainsäädäntö

Elintarvikelaki

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060023

Yleinen elintarvikeasetus

https://publications.europa.eu/en/publication-detail/-/publication/475f0c43-085e-486c-89cd-c4b49e0e09c2/language-fi